kotopladi

Nortamo-Seora 90-vuatisjuhlesitelm:

Tapio Koivukari; Nortamo merkitys raumlaisell idntiteetill ja suamlaisellk kirjalisudell.

Hyvä ihmse,

ny olla fiiramas Nortamo ja Nortamo-seora. Sill ett Nortamo-seoram perustamisest on kulun jo yhdeksänkymment vuatt, taikk tarkka ottai jo yhdeksänkymment yks vuatt ja reilu neli kuukautt pääl, mutt kon täsä o ollut tätä taudiloist aikka niinkon tiädätt ni ei ol aikasemmim pääst jubileerama.
Oikkiastas ja alu alkkai haminvaht ja kirimaakar Koivukarim pit pittä tämä alustus. Mutt ko asjas siirtysivä eikä näist ain tiatto ollu, hän ol anon ja saan kirjailijankortteeri, semmost residenssi ko fiiniste sanota, Assisin kaupungist Italiast. Ja se rookas juur täks lokakuuks, ni hän o nys siäl ja omalt tavalas ja kryssäskele Amiraali vessi, eli yrittä kirjotta ihmsill jotta luettava.
Nortamo-seor perustettin vuade 1930 toukokuus Rauman Kaupp-seoras. Ja siihenki asjaha ol alkusyyn taikk ensmäsen ajatukse esittäjän yks papp, mutt varsi virkune semne. Arvi Järventaus ol ite Oulust kotosi, ollup pappin pisi Lapimaat vuaskymmne ja kirjottan enemän kirjoi ko joku huanove kirjailja, mutt innostun viimätteks Unkarist ja ol nykki siäl hiljattaissi ollu ja Raumalk käydesäs kerros Kaupp-seorahan kokkontunnuil äijil, ett Unkaris o muuto semnem Petöfi-seor. Misä viljellä runoilija Sandor Petöfi runoi ja muisto ja unkarilaisut noi muutonki. Ja voi oll ett syädä joskus ja jotta ja tehdäm piänep punsikki. Mutt Petöfi ol semnen ko runoil aikanas unkarlaisil tärkkiöi runoi ko melkken kaikk ossava ulkko ja mil on koulmukuli rääkät ihan tarppeks ja nii edeles. Ja ehdott, ett eiköst Raumalt tarttis perusta vaikk semne Nortamo-seor, Nortamo, mere ja raumlaisude ymprill. Ja konsul Penttilä ja Läns-Suamem päätoimittaja Lahtone ottivat tämä asjakses ja Nortamo-seor perustetin toukokuus ja saman tiäm päätetti seora säännö, semsek kon te hyvin tunnet, yks o amiraal, sitt ovap päälysmiähe ja muu besättnink, ja kaikk seora äijä saava graadi niinko seillaevas ollais taik semse ympril aikanas. Kunniajäsenist tlee parhamillas vara-amiraalei, taikk muit semssi. Tämses muados seor on tiätyst myäs omam perustamisaikas kuva, sillo ol varsinkim paremil herroil aikka istuskel kerhol taikk vastavis paikois ja oma aikkatas o seki, ett seor varatti vaa ja yksistäs äijil, vaikk vuaskokkouksil ja reisuil otetanki muijaf fölihi. Ja oma arvos on tiätyst silläkki, ett o ollup paikoi ja tilaisuksi, misä äijä ovak kesknäs ja voidam puhel asjoist miästen keske, niinko vaimväel ova ollu ja ova omas selskaapis.
Täst tul muuto ensmäne suamlainen kirjailija nimikkoseor, täst ko sillom perustetti. Nykysi niit o jo 52 kaikkistes, ja tiätyste ne ovak kaikk erilaissi kon kirjailija ja heihi liittyvä asjakki ova ai se verra erilaissi. Muutama seoran kirjailija elä viäl ja kirjotteleki, mutt enemä ne ova noit klassikkokirjailijoitte seoroi.

Sillon ko seor perustetti, vois sanno, ett Nortamo ol maines ja suasios kukkuloil, häne jaarituksias luetti Raumal ja Rauman kustil mutt kans ympärs Suame maat, häne veisujas laoletti ja siäl ja tääl ja opetettin kanskouluis ympärs Suame maa, ainakki meripoikkatte veisu ja palokuntlaiste marssi, jose sitt merimiäste läksinlaulu ja. Seora alkuaikoin ol semnenki merkilinem parsel tullu Suamemaa huusholleihin ko radio. Ja yks mihi seor joudus ottaman kanta sillo ensmäsin vuasinas ol se ett Nortamo jaarituksi luetti radios ja niit lukiva jokkus semsekkin kotevä ollu tält seudultakka, eli nek kaikk painotukse ja pualpehmjäk konsonanti menivä vallam päi helkkri. Mikä ol tiätyste harmiloist eikä edistän asja, mutt se ett kaikist Suamemaa hyvist tarinankirjottajist radios tahdotti lukki juur Nortamot vaikke nii ai olis osattukka. Sanota ett jotta sekin kerto häne suasjostas.
Nortamo ite ei kovim pitkän kerjen amiraalin olema, hän kual sitt jo vuan 1931 Poris, mutt haodatti Raumal ja Nortamo tul saattaman kolmtuhatt ihmist. Raumlaise läksivä joukol tohtri ja oma kirjailijatas saattama.


Tämä Nortamo suasio ol tiätyst ja ymmärettävist syist suurint tääl länsrannikol ja Raumal ny varsinki, mutt jaarituste ja veisutte ystvi ol ympärs maat. Niinkon tiädätt, ussema Iiro-nimise ova Raumalt kotosi, Iiro o alumperi raumlaine lempinimi Iisakist ja Nortamo Hakkri Iiro tek
 siit nimest pysyvä. Tosa aikanas ol Suamemaas raskain aikoin eli 90-luvu lama aikan valtiovaraiministerin semne äij ko Iiro Viinane. Kaikk eivä hänt niin kauhia hyväl muist, mutt muisteta sekki ett pahas paikas hän ol ja hänen tyämaas ol liäväst sanottun vaikki. Nii, mutt Iiro ei ollu Raumalt kotosi, sendä, ei kon Kuapiost, mutt jossa hän sanos ett häne vanhukses oliva Nortamo jaarituste ystvi ja sen tähde hän sai nimekses Iiro.
Haminvaht ja kirimaakar Koivukari muista, millai hän men 90-luvul Helsingis Like-kustannuksen kontturil ja siäl pörräs usse sillo jo eläkefaari Jorma Ojaharju, selvimpäite niinko hän siihe aikka pruukkas liikku, Vaasam poikki alu alkkate. Ja ko Ojaharju ja Koivukari olivat tullu tuttaviks ni usse Ojaharju terveht hänt vaikk sanomal ett
- Onkost raumlaises siirappi saan, kosk ova mastohon kiivenn?
Mikä ny o vaasalaiselt aik hyvi muistettu. Ja sotaväestäs Koivukari muista toisem pohilaise, jalasjärveläise maatalom pojan, ko ain muist sanno ko johonkkis mettähäm prohjama lähdetti, ett ”ny ei Koivukari pääs piilohom bannuttes taa”. Nortamo o osatt ympärs maat.

Mutt mennäs alkkuhu. Millai Raumam pojast, ja pisimmä ajam Poris virkkatas hoitanest tohtrist tul niinki luett ja rakastett kirimaakar koko Suamel?
Frans Hjalmar Nordling synnys Raumal, Suame suurruhtinaamaas vuan 1860. Saman vuan Suame rahayksiköks tul markka, ja suamen kiälist julkassu kosken sensuuriasetus kumotti. Ol näättäk kymne vuatt ollus semnenki säädös voimas, ete suameks saan julkast mittä muut ko maataloude neuvoi ja hartauskirjalisut. Tämä siks etei yksinkerttane rahvas innostu väärist aatteist ja rupp kapinoittemaha, mutt semnen paragraaf sendän kumotti. Seittmä vuatt myähemi Suames eletti viimässi suuri nälkvuassi, kymne vuatt myähemi ilmestys ensmäne suamenkiäline romaan, yhden kraatar Stenvallim pojan kirjottama Seittemä veljest.
Nämä vaa sen tähde, ett mailm ol Nortamo syntymä aikka aik lailt toiselaine ja läks kehittymän kovalk krahinal koht se jälkke. Nordlingi Jallu käve Raumal alkkeiskoulu, Poris ylä-alkkeiskoulu ja Turus lyseo, oves suame ja ruatin kiäle, ruatinki nii hyvi ett avustel esimerkiks Åbo Underrättelseni sitt myähemi mennen tulle. Turust hän läks Helsinkki ja lukema lääkriks. Nykyaja mukula, ja meistäkki ussemap päästi lukeman tavalt tai toisel, mutt Nortamo aikka semne ei ollu mikkä ittestäs selvys. Mutt häne isäs ol tehtailija, ja asjalissin toimeihi niinkon koulunkäyntti raha kyl löydys.


Hän ol jo koul-aikoin väsän runovärsyi ja kirjottan jutui ja pakinoi, mutt keskitys opinoihis se verra uskoste ete senaikkuisist kirjotuksist ol paljoka jäljel jään. Helsingi aik ol hänel varma merkityksellist, hän ol kiinostun monistakki asjoist, taittest ja musikist ja tiatterist ja nii ettippäi, ja semssi kaikki ol siäl kumminki niimpal kon kohtudel kerkes seurama. Kaikk tämnen tiätyst innost ja inspiroitt tuleva kirimaakari, näi voida ainakki oletta.

Helsingi aikka hän träffas frouas Mimmi, Wilhelmiinan, ko ol Palmrothi flikoi Raumalt. He  menivä avjoliittoho ja perustivap perhe jo Helsingis ollesas.
Mimmi ol käyn Tammsaares ruatinkiälise opettajaseminaari, ja tek opettaja hommi jossa Helsingis. He oliva molemas se verran kakskiälissi, ett olisiva voin heittäytty valla ruattlaisiks, mutt aja oliva muuttuvaise, tuuleviri liikus vettem pääl ja kuikka huus korpijärvel. Puhutan kansalisest herämisest, Nuurlingi Jalluki ol preivan kotoväel ruatiks mutt vaihdoi sem preivauskiäles suameks.
Samoihi aikoihi esimerkiks Rauman kaupungis siirryttim pitämän kaupungivaltustom protokolla suameks, ja samatem päätetti, ett ala-alkkeiskoulu opetuskiäleks vaheteta suami. Eli sitä ol liikkel, Suame sivistyneistö rupes oikkem päätöksen kans suamlaiseks. Jokku oikke asjakses opettelivas suami tai friskasivas sem paremaks, menivä vaikk suvilystihi mail semsilp paikkakunnil misä puhutti suami; ussen kumminki mialumi vaikk Kesk-Suamehen ko iha Savoho.
Lääkriks hän valmistus vuan 1888 ja tul Raumal piirlääkriks. Hänest kerrota ett hän ol kauhia ahkera ja tunnoline, hän ott potilai vasta ja kävei kotokäynneil pisi maaseuttu jos vaan tarvitti. Jos joku ol niin kööh ete hänel olis ollu vara tult tohtrin tyyjö, hän ei puhun maksost mittä.  Hänel ol semnen taito ja taipumus, mikä tek hänest hyvä lääkri ja myähemi hyvän kirjailija, hän osas asettu toiste asemaha ja ainakkin kuulustel mikä heil kullostenki ol hätän ja asjan. Ei sitt mikkä ihme ollukka, ett koht sanottinki, ett naise menevät tohtrin tykö vaikke ne kunnol kippiöitäkkä ol ja potilait tul häne vastaotoles pisi maakuntta, monem pitäjän takka.
Kotokäynneil hänel ol ajurin eli fuurmannin Johan Wiklund ko ol ollu meril ennen ko ol maihi jään ja ol vissi luanikas äij ja hyvä juttumiäs. Nortamo tyälist hänt ja apumiäheks monil jahtreisuil ja kalaaseis ja näyttä silt, ett mone merimiäselämän kuvaukse ja merimiäsjutu mitä Nortamon kirjois o ova alumperi tält äijält, ja voi oll, ett jaarituste Hakkri Iiros o hänt hyvä annos. Iiron tekosiks o Nortamo pannu kaikemoist muutakki. Toine selkki esikuva o semne äij ja prakintekki ko Suutar-Jokko. Hän ol raumlaine miäs, ko ol suutar ammatiltas, mutt ei malttan iha oll niinko muukki kon tek erilaist prakinkuri ihmsil ko silp pääl satus. Jokkon tekossi ol aikoinas sekki ett häm palkkas paikallisest tyävoimatoimistost eli raathuanen kulmalt mihin kokkonusiva aamuste nek kon töit vail oliva, kaks miäst ottama alas yhde hänel iha viaran talon korstenin ko ol niin kamalas reedas ett se olis koht kaatun ja kiärin katto pisi jonku niskaha. Ja sanos, ett talos asu häne setäs ko o hiuka hull ja luule omistavas sen talo, sanokka joo joo mutt älkkä antan häne häirit töitän.
Eli täsä on tositapaus tai ainakki kaupungis jo valmiks kerrott jutt, mist Nortamo o sitt aikanas muakann oma juttus ja liittän siihen tiätyst oma siihe sopiva henkilös eli juur tämä Hakkri Iiro, näi meil o jaaritus Linnalan korsteen. Samalt Suajamaalt löyty muitakki piäni kaupunktarinoi tai maininnoi mist huama, ett ne ova aikanas jaarituksehem pääss, mikä kokonaise jutu aiheks, mikä taas toisen tarina osaks. Mutt tälttaval ne kirimaakri pruukkavat tehd, ottava oma ja varastetu ja kokkova niist omi jutujas niinkom parhaten taitava.
Mutt ny mentti jo vähä asjois edel, Raumal ollesas Nortamo ei viäl ruven jaarituksias kirjottama. Ei, ko  hoit lääkrintointas, käve metäl ussei joittenkin kampraatties kans, osalistus kunnaliselämähä ja muihi riannoihi ja kerkes vissi perhenkin kans olema
Isove muutos heijä elämähäs tul ko he muuttivap Pudasjärvel, mihi Nordling men lääkäriks. Siäl ol mailm monelt tavalt toisel mallil, eletti niinko ol ennenkim pruukat viäl pali enemän kon tääl etelän kaupungeis. Mutt sillo Nortamo kirjott ensmäsek kertomukses raumankiälel, hahmottel niit jutui ko hänel ol Rauman tyäaikan ja jo aikasemminkin kerjens sikkontuma. Voi oll ett ko on toiselaises mailmas, toiselaisen kiälen keskel, iske piän koto-ikäväki. Ny ainakki etäsys ja toiselaine mailm ympril annova Jalmarim pännäl faartti, vaikke näist viäl kirja tullukka, alkkuhu ol pääst ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro oliva näis jutuis jo hahmollas.

Pari vuatt kerkesivä Nordlingi Pudasjärvel olema, se verra erilaist se ol ett heijä vanhin tyttres ol heti tullesas ottank kassis ja sanon ett hän lähte kyll Raumalt takaisi niinko läksiki. Mutt ei Nordling iham päässy eroho viähtymyksestäs pohjoissi erämaihi ja niitte yksinkertassi asukkaihi. Seoravaks he nimittäi muuttivap Porihi, Nordling sai siält piirilääkri vakanssi ja siäl hän sitt oliki ja virkkatas hois loppuhus saak. Poris olla se verra liki, ollan kaikitten kulttuurrianotten tavotettavis ja rauttiäm pääs ja nii edeles, eikä Raumaka enä mittän kaukan ol. Ja ny hän pist pännäs uudestas paperilk krapisema, murttel kirjoteltuil kertomuksil löydys nimi, ne olisiva ”jaarituksi” ja kaike lisseks tohtor Nordling päät ottak käyttöhön kirjailijanime Hj. Nortamo. Mnää, Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro ilmestys vuan 1906 ja ny ol syntyn se kirjottamise muato mist tohtor Nordling edeleski muisteta.
Jaaritukse levisivä ympärs maat ja saivas suure suasio. Siit hualimatt, ett kaikk eivä ollu ikä mittä rauma taikk edes länsrannikkolaist puhett kuullu, eli jaarituste on täytyn ol monel vallan kummalist ja vaikkiast ymmärettävä kiält. Toisen kautt, ihmse olivak kärsivällisemppi sillo ja mone osasiva ruatti edes jollan taval, ja ruati avul mone raumankiäle sanakki aukkeva.
Tiätyste ett ne ova niin hyvin kerrotui, se o se suurin syy, ja toisekses, kirimaakar välttele niis vaikkioi aihei, poliittissi kiistakysymyksi ja semssi, jumalaka ei pilkat eikä mittä rivojakkam puhell. Eli ne ovas semssi hyvä miälen tuaji, mutt kumminki elämämakussi, net tuava piänt nostalgia kirjottamishetkiäs vähä vanhemast ajast. Ja sen tähde Nortamoki viritt kertomustes kiäle viäl lapsutes ja nuarutes murttesse, semssehen ko stää vanhema ihmse häne nuarudesas ja häne muistakses puhusiva. Oliskost nii ett muilk ko raumlaisil lukijoil se murre etänytt tarina viäl, ett tämä tapahtu jossa muuhal, luanikkamas menneisyydes, misä ei ol nykysenkaltassi huali ja murhei?

Pysätäst muuton tähä, ett kui Nortamo ollenkan keksis semse ett hän kirjotta rauma murttel kertomuksi? Kui ei hän ruvens suaram pitkäls suamel kirjottama?
Hänt kymne vuatt vanheve, Raumam  provastin tytär Eva Ljungberg ol tehn jo kohtalaisen kirjallise ura ja kirjottan romanei ja myäs piäni kertomuksi Raumalt – mutt ruatiks. Ruatt ol hänel vissi vahveve, äitis kiäl, ja hän ol ja se ikkäne ett hän ol jo ruatiks ruven kirjottaman ko kansaline heräminen tapahdus. Nortamol pualestas se tapahdus juur häne opiskeluaikanas nii siin kerkes hyvi ändrämä strkäkki jos jottan toiselaissi meininkei olis ollu.
Eli Frans Hjalmar kirjott suameks, enimäkses, mutt kui ei pitkäls suamel, vaikk hän senki erinomasest hallitt? Jokku oliva yrittän kirjotta jotta omal murttelas, tuahonki aikka, mutt se jälk ei ollu mittän kaksist. Ja suamen kirikiält kehitettin kovasten koko aja, ajatus ol kans semne ett ihmse voivak kaikk ymmärtä toissias ja saava kirjoist tiatto kässihis ko he stää ymmärtävä. Tasitan tiatto ja kultturi kaikel kansal, se o ollu tiätyste hyvä ja järjelinen tarkotus. Ja siit tule hiuka ja semmost ett semnen kirikiälen taikk yleiskielen taitaminen o sitt ja sivistynny ja koului käyne ihmse merkk. Ett murttem puhuja om pidet hiukan kollon. Jossa syvemmi luakkayhteiskunna mais ja kiälis tämä on kauhian tärkkiä, jossam Britannias taikk Franskamaal.  Net taitava muuto ol viäl molemas semssi kiäli kirjotusjärjestelmines, ete niil pystyis mittä murret järjeliseste edes kirjottama. Hiukan kon googlaskele ni näytäis silt, ett murrekirjalisut o Skandinavia mais jotta, ja sitt olis ainakki saksankiälises mailmas. Misä taita viäläkki ols semnen tilanne ett jos telkkaris jonku vaffa murttem puhuja selittä jotta asja, sanota ny vaikk sveitsiläinen taikk Pohjameren kustilt plattim puhuja, se tekstitetä ett kaikk berliiniläisekki ymmärtävä.

Eli jos aja henk ja yleine suasitus o ollu, ett yhteist kirikiält tarttis kehittä ja viljel, eikä mittä innostavi murttel kirjottamise esikuvi ol ollu, tätä Nortamom päätöst ett hän ruppeki raumankiälel kirjottama, täyty vaa arvosta. Tiätyst hän ol freistan stää jo aikasemmi, niit ensmässi jaarituksi ol jo lehdis julkast ja niist ol tykätt. Ja niin kävei, ett ko joku jottan teke, oma nokkatas ja intoas ja aaninkias seorate, siit tleeki iha lailest, jose perät valla erinomast.
Uus täht ol syttyn Suamen kirjalisuden taeval.
Hjalmar Nortamo ol ensmäne huamattava suamlaine murrekirjailja. Eli kirjot murttel nii, ett se ol muutenki valtkunnantasost kirjalisut. Hänest tul, niinko sanott, jaaritustes tähde suasitt ja lukijat tahdosiva nimenoma lissä jaarituksi. Nortamon kirikiäle murttel kirjottama romaan, Helmikoristeinen kirjanmerkki, ei onnistun nii hyvi – mutt siihe voi hyvi vaikutta sekki, ett romaani värkkämine o hiuka eri juttu ko lyhkäsen kertomukse, se o oma konstis, ja toisekses, jos hän kirjot pitkäl suamel niist asjoist ko hän ol raumaks kuullu, ni voi oll ett sillo hyväkin tunnelma hiukan plassuntu. Ko joku arvostelija oikken kirjott, ett josei tiädäis ett tämä o suamen kiälel kirjotett, nii luulis ett tämä on käänet jostan toisest kiälest. Pakostakkin tlee miäle ett nii oikken tais kyll ollakki.


Nortamo meinas jo ett hän lakka jaarittelemast ja ruppe kirjottama vallam pitkäls suamel, mutt kui ollakka, hän ol kirjottan jaarituksi ai johonkkin kom pyydetti ja sitt täydys kirjotta muutam jutt lisseks ja jälles ol uus kiri valminas.
Meripurakoj ja maamyyri ol Nortmo neljäs jaarituskiri, ja se ol hänen kaikkist enite myyt kirjas häne elämäs aikan. Ja se ol ja sinä vuan eli 1925 jouluajan kaikkist enite myyt kiri koko Suame maas!
Eli täl ol hänenki lääkärtiänesteihi viäl huamattava vaikutus, ja myäntene semne.
Ja voida vaa ajatel, ett mitä tämä o merkin raumlaisel identiteetil ja itteluattamuksel. Kote ollakka josta vaan kuraprunnimperält ja Pasklahde rannalt, ei, ko olla Nortamon kaupungist ja ruveta jaarittleema joset te olk kunnol.

Täsä vaihes täyty muistas sekki ett Nortamo ol ja melkone seormiäs ja kalaasitte ystäv ja kova musiikkmiäs – ja tek laului. Jotta o niist tiätyst suamenkiälisist jäljel, mutt yhtlail jaaritusten kans ovas säilyn laulettuin ja tykättyin häne raumankiälel kirjottama laulus, niinko ny juur meripoikkatte veis, merimiäeste läksinlaul ja Palokuntlaiste veis. Ne täydentävä häne muut tyätäs ja tuavas siihen tärkkiä ulottuvuude. Sillon ko veisata, olla ussenki yhdes jossa, ja porukk veisa jotta yhdes, tlee enemä yhdeks ja pääse hyvän tunnelmaha vaikke olis punsiaka mittän kauhjast otett. Ja semstest yhdesolost ja jubileeramisest Nordlingi Jallukin tykkäs.

Mutt mennä viäl Nortamo merkityksehe suamlaisel kirjalisuudel, tollai laajemmi. Hän ol ensmäne murrekirjailija, ja sääkrin voidam pittä, ett hän muut yleissi asenttei murttel kirjottamisel. Sekä paljal murttel ett murttel kryydäten kirjotetul.
Nortamo sai seoraji nii Raumalt ko muuhaltakki, Koskela veljeksist ja Heino Hanskist alkkate, ja ympärs maat ja. Usse nämä kirjotukse oliva runokronikoi, jaaritusten kaltassi piäni jutui, pitäjämuisteluksi taikk lapsusmuistoi. Mutt heist vois mainit täsä yhteydes kaks, Sakari Pälsin ko ol kansatiäteilijä ja tiädemiäs, mutt kirjottel kans lapsuusmuistoistast ja lapsutes kiälel mitä hän ja vallesmanni Arvo oliva vähäpoikin aikanas Lopel, siin Riihimäem puskis, touhun. Ja kuapiolaine opettajamiäs, Kalle Väänäne, hän kirjottel ja riimittel tiätyst savoks, mutt nämäk kaks voi ny kovan taso murrekirjottajin mainit.
Sitt om palja murtte ja kirikiäle välis semnenki mahdolisus ko murttelk kryydämine ja murttem päälk kirjottamine. Eli kiäl saa lauseittes rytmi murttest, se hengittä sem puhen tahdis, ja siin voidan käyttä jotta murtte sanoi. Se näyttä kirikiälelt mutt o oikkiastas kirikiäleks naamioittu murret.
Ensmäne suamlainen kirimaakar kon tämmöst käytt ol kraatar Stenvallim poik Alexis, eli Aleksis Kivi, ko on täsä jo kerttales mainit. Kivi enne ol Suame oppineitten kesken käytt semnen ko murteitten taistelu, ko ol jahnat siit, ett mink murtte mukka ruveta suamen kirikiält kirjottama. Ja sillo ol suuniles sovitt, ett mennä hämäläise ja kesksuamlaise näkösel kiälel, mitä reedata ja plissata sitt itäsuame aineksil.
Nii sillon tämä saamare Stenvalli tule ja julkase ensmäse suamlaise romaani, ja tekeki se hämäläise murttem päälk kirjottae, ja sotke siihe semssi vanhan kirikiäle ruattlaisuksi mist ol juur sovitt ett ne jätetäm poijes. Ja siit tul Aleksiksel semsep pyhke ete hän niist sitt enä oikken tekkentyn.
Mutt Nortamo jälkke suamen kirjaline mailm avarus eine verra, murttel kirjottamine ittiäs julkiseste munamat oliki yhtäkki mahdolist. Juha Hurme ko sous Kustavist Hailuattoho ja funderas mennesäs kaikemoist, kirjott siit kirja Nyljety ajatukse ja sanos, ett Nortamo ruappas väylä Volter Kilvel ja muil kumppaneil.
Sill ett Volter Kilve saaristokirja ova juur semmost murttem päälk kirjotettu ja murtten tahti hengittävä täksti. Samamoissi esimerkei o myähemist kirjottajist vaik kuip pali, Haampääm Pena siit Suamem pualvälist ol ja yks, raahelaine Samuli Paulaharju tramppas perinttenkerus pisin Kainut ja Lappi ja kirjot joka paikast ai vähä sikäläise murttem pääl, ja nii ettippäi, niit säväyttäji o niim pali ete niit paran täsä nyk kaikki ruvet luettelema. Nykysist kirmaakreist seora äij, haminvaht Koivukari muuton kirjotta usse raumankiälem pääl, ainakki sillon kon tämämpuale asjoist puhett o.
Eikä tua paljal murttel kirjottamine ol viäläkkä lakan, vaikk murtte ovakkin kauhjasten seottun ja tasottun iha viimste vuaskymmenittenki aikan. Tänäki syksyn o ilmestyn kokonas murttel kirjotett romaan, kerto sota-aja evakkoreisust mutt siit kon torniolaaksolaise Ruatim pual evakkoho joudusiva, nimeltäs Väylä, eli sen o yks Ylävaara flikk eli Rosa Liksom mennyk kirjottama sil heijä murttel, mitä he ja kiäleks, meänkieleks karahtäärava. 

Se Lapp om pohjosis, mutt meijä omas Lapis asu Laaksose Heli ko viäl runoile ei raumaks mutt lounaismurttel ja o muuttan asenttei murtten käyttö kohta muutenki. Häne runoistas voi sanno ett niitte suasion takan o eine samalaissi asjoi ko jaarituste: usse ne meneväs semsse nostalgiaha, mennyhu mailmaha, niis voidam puhhu elämä vakavist asjoist, mutt mittä suuri konfliktei tai politiikka tai semssi ei niis ol, eli niitäkki voi lähesty melkken kuka vaa.
Ja nämäkki naise jatkava tiätys miäles Nortamom perinttö, jos katota asja koko maan tasolt. Oman kaupungin tasol me ai muisteta se, ett Nortamo annoi meil raumankiäle ja kaik veisu ja jaaritukse. Mutt maan tasol Nortamo muut ja avars suamlaisuuden kuva ihan toiseks. Ei kaikk olekka savolaissi muikunkuristaji taikk pohilaissi taik hämäläissi savitalompoikki, ei, kon tääl on kaikkilai vaikk raumlaissi merenkulaji ko ovak käyn Traves ja Hullis ja tiäs misä. Eli se ett olla suamlaissi ei ol eikä ol sempualest ikä ollukka semmost, ett ollais kaikk vaa jämt samalaissi ja istutais jossam penkil pipo korvil. Ei, kon kaikki meit tarvita, Ja joukkoho mahtu semssi vähän kurelissikin kampraatei, vaikk semssi kon Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro.